Sosiaalityöntekijä | Päijät-Häme ja Uusimaa
vakituinen | kokoaikainen
Haemme osaavaa sosiaalityöntekijää tekemään kanssamme vaikuttavaa ja oikea-aikaista perhehoitoa!
Sosiaalityöntekijänä työskentelet perheisiin sijoitettujen lasten, heidän vanhempiensa ja perhehoitajien kanssa tarjoten heille monenlaista tukea ja ohjausta. Työskentelyllesi saat tiimin ja esihenkilön vahvan tuen.
Meillä tulet kuulumaan osaavaan, moniammatilliseen tiimiin, jossa on vahva systeeminen työote. Työryhmänä uskomme kiintymystä edistävään, terapeuttiseen vanhemmuuteen sekä aitoihin ja luottamusta rakentaviin vuorovaikutussuhteisiin.
Sovit ammattitaitoiseen ja huumorintajuiseen tiimiimme, mikäli sinulla on rohkeutta kohdata erilaisia ihmisiä, itsenäiset työskentelytaidot sekä positiivinen ja kunnioittava asenne kaikissa kohtaamisissa lasten, nuorten, heidän perheidensä sekä perhehoitajien ja tuki- ja sijaishoitajien kanssa. Lisäksi sinulla tulee olla sosiaalityöntekijän pätevyys ja lastensuojelun työkokemusta.
Työaika on joustava, pitäen sisällään myös ilta- ja viikonlopputöitä. Pääset itse suunnittelemaan työvuorojasi. Ensisijainen työssäkäyntialue on Päijät-Häme ja Uusimaa. Työssä liikutaan paljon ja ajokortti on välttämätön, yritys tarjoaa auton työtehtävien hoitoon. Etätyönteko mahdollistuu joustavasti esimerkiksi kirjallisia töitä tehdessä.
Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen sekä siinä noudatetaan Yksityisen Sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Palkka on kilpailukykyinen ja sovittavissa: taulukkopalkka + henkilökohtainen lisä. Taulukkopalkka on alkaen 2960,59-3410,00€ riippuen kokemuksestasi (G27). Henkilökohtainen lisä määräytyy aikaisemman kokemuksen ja osaamisen mukaan. Ennen tehtävän vastaanottamista tulee esittää rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi). Työsuhteessa noudatetaan 6kk koeaikaa.
Perhehoitokumppanit Suomessa tuottaa korkealaatuisia perhehoidon palveluja sijoitetuille lapsille ja heidän vanhemmilleen sekä monipuolista tukea lasten sijaisvanhemmille. Palveluihimme kuuluu myös tukiperhetoiminta.
Hakuaika päättyy 9.3.2026. Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana.
Tutustu meihin urasivuillamme ja nettisivuillamme sekä somessa Facebookissa!
Lisätietoja työpaikasta ja sosiaalityöntekijän tehtävästä PKS:llä saat aluepäällikkö Katja Niukkaselta soittamalla 050 441 5090. Ota rohkeasti yhteyttä!
Ihmisen kokoinen työyhteisö, jossa jokainen on tärkeä
Panostamme aktiivisesti työntekijöidemme hyvinvointiin ja yrityksemme työtyytyväisyys on hyvällä tasolla. Työmme on vaikuttavaa ja pyrimme jatkuvasti kehittämään työtämme vastaamaan asiakkaiden tarpeita.
Tarjoamme sinulle innovatiivisen ja moniammatillisen työyhteisön sekä loistavat työsuhde-edut (mm. ePassi ja laaja työterveys). Meillä et jää työssäsi yksin: työllämme on vankka viitekehys ja työskentelyprosessit ovat vahvasti tuettuja. Tukenasi on aina 24h esihenkilöpäivystys.
Olemme osa Avosylin yhtymää, joten urapolullesi on meillä monta eri suuntaa!
- Tiimi
- Etelä-Suomi
- Sijainnit
- Etelä-Suomi
- Työsuhteen luonne
- Vakituinen
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
- Palkkaus (yks.sos.palv.alan TES)
- sovittavissa, alkaen 2960,59-3410,00€ riippuen kokemuksestasi (G27)
Tarjoamme työntekijöillemme
-
Työmme on tutkitusti vaikuttavaa ja teemme jatkuvaa kehitystyötä.
-
Noudatamme Yksityisen Sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
-
Tuemme työntekijöidemme hyvinvointia tarjoamalla ePassin kulttuuri- ja liikuntaedulla sekä hyvinvointipalveluilla.
-
Henkilöstömme osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen on meille tärkeää. Tarjoamme henkilöstöllemme Avosylin Akatemian sisäisiä koulutuksia, mm. MES® -menetelmä ja Person Brain™ -viitekehys.
-
Henkilöstömme terveys ja hyvinvointi on meille tärkeä asia. Yhteistyökumppaninamme toimii Mehiläisen työterveyshuolto. Tarjoamme myös työkykyvakuutuksen yli 50% työaikaa tekevälle henkilöstöllemme.
-
Meillä et jää työssäsi yksin: työllämme on vankka viitekehys ja työskentelyprosessit ovat vahvasti tuettuja. Työntekijöidemme tukena on aina 24h esihenkilöpäivystys.
-
Olemme ihmisen kokoinen työyhteisö, jossa jokainen on tärkeä! Moniammatillisessa työyhteisössämme työskentelee perhehoidon ohjaajia, sosiaalityöntekijöitä, ja terapeutteja.
Perhehoitokumppanit Suomessa Oy yrityksenä
Olemme vahvasti tuetun perhehoidon erityisasiantuntija.
Visiomme on tuottaa myönteisiä ja kestäviä muutoksia lasten elämään. Tarjoamme hyvinvointialueille mahdollisuuden sijoittaa perheeseen sellaisiakin lapsia, jotka vaikeiden elämänkokemustensa vuoksi tarvitsevat paljon erityistä tukea.
Aito kohtaaminen on työssämme kaiken avain – muutamme maailmaa kohdaten sen avosylin.